Kaikki tuntuu epätodelliselta. Musta ei oo ikinä tuntunut siltä että mikään olisi totta. Koskaa mulla ei ole tullut sellaista että voinko tehdä nyt näin, entä jos kuolen ? Koska kuolema ei ole ollut mulle ikinä ymmärrettävä käsite. Sitten vain lakataan olemasta tai siirrytään seuraavaan uneen. Tää kaikki on yhtä isoa unta. Josta mä saattaisin haluta herätä.
Lääkkeet ei auta. Kyllä mä sanon kaikille että auttaa muttei auta. Olen monta kertaa ottanut yliannostuksen kun olen ollut juomassa ja ei tule kyllä taas mitään. Tekisi mieli vetää kaikki maailman napit mitä tästä talosta löytyy naamaan ja olla niin sekaisin että kukaan ei voi enään nauraa mulle. Mä haluaisin viiltää. Ja viillänkin ehkä kohta. Ja mä haluaisin kirjoittaa ja maalata. Mä haluaisin olla sekaisin. Mä en jaksa.
Joku päivä mä vielä teen sen. Mä viillän niin syvälle että sitten ei jää enään epäselväksi kuinka paha olla mun on ja mun ei tarvitse yrittää selitellä kaikille kun ei ne kuitenkaan tajua. Mutta ennen sitä mun täytyy laihtua. Mä en tahdo olla ihrapallo. Mä tahdon olla pieni ja kaunis. Pienen pieni, mä tahdon että mun luut näkyy. Solisluut, lapaluut, kylkiluut, lonkkaluut, käden luut. Mä haluan että mun sormet ylettyy mun käden jokaisen kohdan ympärille. Mä tahdon että mun reidet ovat pienet. Mä en jaksa aina olla se läski jota kaikki katsoo nenänvarttaan pitkin.
Musta on tullut heikko taas. Mä kiinnyin liikaa ihmiseen. Ja mun kaikki energiani menee siihen. Mä en tahdo. Mä tahdon olla laiha. Tai sitten mä tahdon kuolla. Ei ole sellaista vaihtoehtoa kuin tyytyä tähän.
Ei ole.
Muil on niiden salaisuudet
mä en kuule niitä mä en nää
joskus koetan sopeutua avautua kuunnelkaa mua
se on säälittävää
ne sanoo: vaikeaa? ahaa
ei susta huomaa
onko vaikeaa? ahaa
ei susta huomaa
Mä hajotin kuin lautasen seinään
sen kaiken mikä oli ennen
helposti, niin kuin ohimennen
Mä tahtoisin olla
jossain kaukana täältä
mä haluun kaiken tän pois mun tieltä
mä haluan juosta pakoon ja unohtaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti