Joskus mä mietin että mitä ihmettä mä oikein kuvittelen tällä sähläyksellä saavuttavani.. Tämä ja eilinen päivä on mennyt oksentaessa.. Mikä mut tähän oikein aikoinaan ajoi. Ei, tästä ei tule mulle kokonaisuudessaan yhtään sen parempi olo mutta mun mieleni ei jätä mua rauhaan ennenkuin mä olen oksentanut. Koko ajan se kuiskii että tahdot kuitenkin, tee nyt niinkuin viimeksikin, ei me tarvita sitä ruokaa, kaikki naurais sulle jos ne sais tietää kuinka heikko sä olet, VITUN LÄSKI PASKA OKSENNA!
Ja sitten mä oksennan.
Mutta mitä mä luulen tällä saavuttavani ? Sisuskalujen tuhoutumisen ainakin aivan varmasti ja kurkun kipeäksi. Miksen mä vaan voi olla syömättä.. ? Siksi koska oksentamisesta on tullut liian helppoa. Vaikka mä tiedän että ne kalorit ehtii imeytyä silti mä teen tätä. Mutta miksi ?!
Musta tuntuu nykyään lähes koko ajan että olis ihan sama vaikka mä kuolisin tähän paikkaan. Mulla ei ole mitään mitä odottaa, mä en tiedä mitä mä tahdon tulevaisuudelta, itseasiassa mä en usko että tulevaisuudessa on mitään odottamassa mua. En tahdo seurustella enkä olla ihmisiä lähellä, se ällöttää mua. Mutta jos mä voisin niin mä olisin yhden ihmisen kanssa koko ajan, en seurustelisi mutta olisin vain. Se ihminen tuo mulle sellaista rauhaa ja hyvänolon tunnetta että mä en ole vielä koskaan sellaista tuntenut. Ja se ihminen on mulle aivan äärettömän rakas ja tärkeä. Mutta se ei halua olla mun kanssa. Mä olen aina sen viimeinen vaihtoehto sen jälkeen kun kukaan muu ei voi olla sen kanssa. Se kohtelee mua välillä todella epäreilusti ja feidailee mutta silti mä aina vain tahdon olla sen kanssa enemmän vaikka se ihan selvästi ei tahdo olla mun kanssa. Muttakun mulla on niin hyvä olla sen lähellä.
Paitsi silloin kun se puhuu sen ihastuksista.. Mä en tajua, vaikka mä en tahtoisi seurustella sen kanssa mä silti tykkään siitä ihan mielettömäksi ja tuun tosi surulliseksi kun se puhuu sen ihastuksista eikä musta.. Ja sitten muistankin että hei, enhän mä tahdo seurustella. Mutta silti mä vaan jatkan ja jatkan ja jatkan.
Olisi vain helpompi kuolla pois.. Ottaa yliannostus päivällä yksin kotona niin ettei kukaan ehtisi apuun. Kun vain uskaltaisi, vaikka ei tämä siitäkään pelkästään kiinni ole. Kyllä mä nykyään tekisin sen heti jos vain voisin säästää mun läheiset siltä. Sillä kaikesta huolimatta tästä mun ahdistuksesta ei tiedä kuin ihan muutama ihminen ja mä en voi tehdä sitä kaikille että mä vain lähden ilman että ne on aavistaneet mitään. Koska jos joku mulle rakas tekisi niin niin mä en voisi varmaan ikinä antaa sille anteeksi.. Mutta silti mä suunnittelen koko ajan että missä ja miten mä voisin lähteä. Joskus on vitun perseestä olla näin hyvä valehtelija koska salaa mä toivon että joku näkisi kuinka paha mun on olla ja auttaisi. Mutta en itse pysty kertoa enkä halua ja jos joku kysyy niin mä valehtelen ja ne uskoo. Pystyin jopa selittämään mun auki viillellyn käden sillä että putosin puusta, ja ne uskoi.. Ne uskoi ja mä meinasin ruveta itkemään ja huutamaan että vitun sokeat ettekö te nää että mulla ei ole hyvä olo, mä en vittu pudonnut puusta vaan mä tein nämä itse!
Mä olen ristiriidassa itseni kanssa enkä mä pääse tästä tilanteesta pois. Hetken jos voin olla tätä ajattelematta niin se palaa samassa kahta kovempana takaisin tykyttämään takaraivoon.
Mä tahdon pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti